Kun sitkuttelusta tuli nytkuttelua - elämän isoja pieniä iloja
Auto on käytännössä mullistanut mun maailman. Toki se on tuonut ison kasan uusia kuluja, velvollisuuksia, epävarmuuden ja -mukavuuden kohtaamista ja uuden opettelua, mutta myös ihanaa vapautta. Tässä nyt muutaman viikon ajan autoiluun totuttautuessa olen kokenut upeita pieniä ilon hetkiä autoilun ja helpottuneen liikkumisen ansiosta. Kerronpa nyt niistä vähän lisää.
Ensinnäkin muutto oli tosi näppärä hoitaa autollisena. Mulla oli jäänyt kaappiin pyörimään muutama rikkinäinen sähkölaite joita en ollut saanut vietyä elektroniikkakeräykseen, koska vaihtoehdot olisi olleet joko kulkea sinne bussilla ison laatikon kanssa, tai pyytää kaveria heittämään (sit kun saan kyydin..). No, nyt sain vaan heitettyä tavarat omaan autoon, ajettua kohteeseen ja hoidettua homman - mahtavaa!
Toiseksi, mulla on ollut pitkään haaveena palata Rekon käyttäjäksi, eli ostaa elintarvikkeita suoraan tuottajilta sovittuina Reko-päivinä. Erityisesti lähituottajien kananmunat on kutsuneet, ja koska kennot on 30 munan kokoisia, niitä ei noin vaan kuskailla kotiin jalan tai fillarilla (sit kun on auto tai kyyti..). Torstaina olikin Nokialla Reko-toripäivä ja ostinkin kerralla meille KOLME kennollista munia!! Kesäloma ja Lapin erämaareissu kun tässä taas kolkuttelee jo parin kuukauden päästä, niin osa näistä herkkumunista pääsee kuivatusuunin kautta mukaan erälle. Munien maku on muuten ihan mieletön ja keltuaisen värikin jo kertoo että ravintoainepitoisuudet ovat kohdillaan! Lämpimästi suosittelen hankkimaan munat (ja muutakin ruokaa) lähituottajilta, jolloin raha menee kokonaisuudessaan tuottajalle.
Tähän asti hienoin autoelämys on ollut kuitenkin yhden yön reissu Juupajoen perämetsiköihin nyt tässä pari päivää sitten. Mulla on ollut pitkään tavoitteena päästä käymään omilla mailla tuolla kauempana ja nyt vihdoin sain reissun toteutettua (sit kun..)! Tuli tarkistettua metsäkuviot, samoiltua, kerättyä korvasieniä ja nautittua hiljaisuudesta ihan omassa rauhassa. Tää oli mulle eka kerta ikinä yksin yötä metsässä, ja kokemus ei ollut yhtään hassumpi. Taidan silti jatkossa mennä kaverin kanssa (mikäli saan seuralaisen), sillä noissa hetkissä jaetut kokemukset tuntuu lisäävän kokemusten arvoa huomattavasti. Hehkuttaa ja hihkua voi toki yksinäänkin, mutta yhdessä ja jaettuna nuo elämykset on silti aina vähintäänkin potenssiin kaksi.
Ellet vielä rivien välistä huomannut, olen tosi tyytyväinen autohankintaan, sillä se mahdollistaa niin paljon enemmän omannäköiseni elämän elämistä. Yksi autovalintani pääkriteereistä oli että tavaratilaan pitää saada mahtumaan raivaussaha, koska kyllähän metsänomistajan pitää päästä raivuuhommiin tarvittaessa. Eli NYT KUN mulla on auto, pääsen tekemään ja toteuttamaan sitä, tätä ja tuota. Valinta tarttua toimeen on mulla itsellä, ja on vaan tahdosta ja ajanhallinnasta kiinni miten aikaani haluan käyttää. Ah, ihanat täpinät lähtee kropassa liikkeelle kun mietinkin mitä kaikkea kivaa vapaamman liikkuvuuden tulevaisuus voi tarjota.
Jollekin toiselle nämä mun elämän mullistavat muutokset ei olisi juuri mitään, mutta mulle nää on ihan valtavia. Siispä, kannustan jokaista tarttumaan niihin pieniin ja isompiin valintoihin joiden kautta elämä voi avautua isommin sellaiseksi kuin mitä sen haluat olevan. Vuodet kuluu nopsaan ja elämä on tässä ja nyt, ei sit kun. Mun unelmana on päästä tekemään entistä enemään retkiä lähelle ja kauas, olipa sitten kyseessä työreissut raivurin kanssa, metsästysreissut tai sitten puhtaasti seikkailureissut.
Tänään kun aamuauringossa sudin öljyä terassin lautoihin ennen töihin lähtöä, koin valtavaa kiitollisuutta tästä hetkestä, ja siitä kuinka ne sydämen toiveet käy toteen. Eli muistetaan jatkossakin unelmoida, haaveilla ja kuunnella mitä se sydän kaipailee.
Elätkö sä jo unelmaasi? Mistä sä haaveilet? Onko sulla sit kun -juttuja? Miksi ne ei oo nyt kun -valintoja, joihin voi vaan tarttua ja elää niitä todeksi? Mitä muutos vaatisi?
<3:mellisin miettein, Vilka